Tunnin maasto Islanninhevostalli Viljarissa 7.7.2003
Olin jo etukäteen sopinut Liisan kanssa että tulisin jo sunnuntaina SM-kisoista päin. Ajelin siis Liisan perässä Kodisjoelle. Liisa oli juuri vasta muuttanut Kodisjoelle. Heppoja oli paljon enemmän kuin odotin. Liisa ja hoitajatytöt Sanna ja Hanna esittelivät hevoset mulle. En kyllä ihan kaikkien nimiä oppinu heti. Islannistakin oli tullut muutama uusi hevonen juuri muutama viikko sitten. Hoideltiin sitten sunnuntaipäivä hevosia ja seuraavana päivänä käytiin maastoilemassa. Mulle ei ollut väliä millaisen hevosen saan joten Liisa sitten antoi mulle suloisen pienen Blesi-ruunan. Blesi oli juuri muutama viikko sitten tullut Suomeen. Hanna ja Sanna lähtivät mukaan maastoon myös Nösillä ja Sandralla. Liisa meni Bjarkilla. Ilma oli kuuma. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja hiki valui niin ihmisillä kuin hevosillakin. Halusin nimenomaan tölttineuvoja ja tölttiä sitten köpöteltiin koko lenkki. Mentiin hiekkateitä ja välillä onneksi päästiin metsän varjoon. Blesi oli kerrassaan sympaattinen ja opetti mulle paljon. Liisa ratsasti koko ajan vierellä ja antoi ohjeita tarvittaessa. Sain ainakin ehdottomasti vastinetta rahoilleni. Tunti meni nopeasti ja sit vain hoidettiin hevoset tarhaan. Autoin vielä sen verran että talutin Jeppeä maastossa kun tuli kolme ihmistä ratsastamaan ensimmäistä kertaa. Sitten lähdin ajelemaan kotia kohti ikkunat täysin auki, kun oli niin järjettömän kuuma. :)