Tvistur frá Stókkholma

Tvistur oli ihana tummanrautias islanninhevosruuna. Tvisturin omisti Marianne Jaakkola ja Tvistur asui Jaakkolan islanninhevostallilla Mynämäellä. Tvisturin otsaa koristi ihana suuri tähti. Tvistur oli luonteeltaan oikea vauhti-vaari ja lauman leikkisin. Tvisturissa näkyi vielä Islannin vapaus. Laitsalta haettaessa se välillä pinkoi pakoon. Ratsastettaessa vauhtia löytyi. Tvistur oli ihana maastossa. Tvistur syntyi Islannissa 1982. Suomeen Tvisse tuotiin marraskuussa 1987. Jaakkolassa Tvistur ehti viettää nelisen vuotta. Tvistur jouduttiin lopettaa 1.3.2002 aamulla katkenneen jalan vuoksi. Kesäisin Tvistur kärsi kesäihottumasta. Tvistur on suomeksi kaksi tähteä.
Tvisturille
Tasan vuosi sitten tavattiin ensimmäistä kertaa, sinussa oli jotain todella mieleenpainuvaa,
nyt tavattiin taas ja sain sinut leirihoitsukseni.
Opin jo hiukan tuntemaan sinua, olit todellinen vauhti-vaari,
suonissasi virtasi yhä Islannin vapaus,
sen sain huomata sinua tarhasta hakiessani, kun usein karkuun pinkaisit.
Luonteeltasi olit lauman leikkisin, mutta hoidettaessa seisoit rauhassa paikallasi.
Pörröinen karvapeitteesi, kaunis valkea tähti otsallasi, eloisat luppakorvasi,
kyyneleet silmissäni muistelen sinua.
Kauniina perjantaiaamuna lähdit yllättäen enkeleiden matkaan ja
jäi suru ja kaipaus suuri,
vaan tiedän,
ilman kipua ja tuskaa saat laukata nyt kanssa enkelten ja
vielä koittaa hetki kun saan kanssasi laukata uudelleen.
Siihen asti elävät kanssani rakkaat muistot sinusta, luppakorva-ystäväni.
Tvisturia rakkaudella muistaen, Suvi
|
i. Greifi frá Stokkholma |
ii.Ráuður 618 |
|
ie.Glad frá Stokkholma |
|
|
e. Herta frá Stokkholma |
ei.Gustur 782 Dvergast |
|
ee.Dögg frá Hjaltastöðum |