Torpin islanninhevostalli, Pukkila

2.7.-6.7.2001

Vinur frá Hjammi "Flipi"

Viimein oli lähtopäivän aamu. Pakkasin kaikki loputkin valmiiksi ja vihdoin mua sitten tultiin 11 maissa hakemaan. Matka meni yllättävän nopeasti. Hämeenlinnassa pysähdyimme syömään ja mä kipitin ostamaan Prismasta uudet ratsastushanskat sekä heboille namipussin. Perillä oltiin sitten viimein neljän maissa. Paula tuli meitä heti vastaan. Kannettiin tavarat mummonmökkiin ja majoittauduttiin yläkertaan. Muutama leiriläinen oli jo tullut ennen meitä. Jätettiin kassit sängyille ja lähdettiin heti katsomaan heppoja. Tallissa olikin hebboja ja käytiin niitä moikkaamassa. Vihdoin löysin Darrin. Darri oli pihatossa mammalomaa viettävien Fálan ja Vigdísin kanssa sekä tietysti tammojen pikkuorivauvat olivat siellä myös. Huusin Darria ja se tuli heti tuttavallisesti katsomaan. Rapsuttelin ja halailin sitä siinä hetken. Myös pikkuoripojat halusivat huomiota. Lähdettiin takaisin mökille ja lisää leiriläisiä tuli koko ajan. Kun kaikki meistä isommista oli jo paikalla Jutta ja Chrisse (ratsastuksen opet) tuli jakamaan ratsastusryhmiä ja jaettiin hevoset ensimmäiselle tunnille. Meistä isommista tuli aika suuri ryhmä, yhdeksän henkilöä. Pieniä taas oli vain kuusi. Mutta ryhmäkoko ei haitannut yhtään koska opeja oli kaksi. Mentiin kierros jossa kaikki kertoi vähän ratsastuskokemuksesta ja muusta. Kun kaikki leiriläiset vihdoin oli paikalla Paula antoi vielä jotain ohjeita ja kyseli mahdollisista ruoka-aineallergioista tms. Sitten vaihdettiin ratsastuskamat päälle ja lähdetiin talliin. Mä sain Snótin. Snót on isokokoinen punaruskea suloinen tamma. Lähdettiin hakemaan hevosia laitumelta ja mun piti vähän etsiä että löysin/tunnistin Snótin. Ensin luulin Týriä Snótiksi. :) No ei se mitään..Kretu haki Fagria ja meinas ottaa yhden kaksi vuotiasta varsoista..heh!!! Löydettiin viimein oikeat hevoset ja taluttelin Snótin puomille. Hain harjat ja aloin harjata Snótia. Puhdistin kaviot ja varustin Snótin. Kun kaikki oli valmiina lähdettiin kentälle. Aluksi mentiin puolisen tuntia kentällä ja muisteltiin taas kaikki perusasiat kuntoon. Meidän ryhmä jakautui kahteen ryhmään. Minä, Kreeta, Marja ja Repu päästiin Chrissen oppilaiksi ja loput sitten meni Jutan kanssa. Etsittiin kaikki ravit hevosista ensimmäisenä ja sitten vielä töltit ennenkö lähdettiin maastoilemaan. Snót liikkui reippaasti ja kivasti. Tölttikin sujui. Sitten lähdettiin maastoon. Tehtiin reipas lenkki Torpin upeissa maastoissa. Palailtiin takaisin tallille ja pienempien ryhmä lähti ratsastamaan. Otin varusteet pois Snótilta ja pesin siitä hiet pois sienellä. Jätettiin hevoset talliin ja kun toinen ryhmä tuli ratsastamasta ja oli saanut huollettua hevoset veimme ne ulos. Sitten olikin jo iltapalan vuoro. Kaikki tutustui nopeasti toisiinsa ja meille tuli mielestäni hyvä henki porukkaan. Myöhään illalla Paula tuli jakamaan meille hoitsuja ja päätettiin meidän ridaryhmille nimet. Pienemmät ei yhtään tykänneet kun me isommat kutsuttiin niitä pienemmiksi joten pienempien ryhmästä tuli "mummot" ja meistä tuli sitten "vauvat". :) Onneksi kukaan muu ei halunnut Darria hoitsuksi joten siitä tuli sitten mun hoitsu. Paula kertoi meille miten hevosten kanssa tulee toimia ja olla että ne ovat meille kilttejä ja että hevoset ovat onnellisia. Kun Paula lähti mökkiin laskeutui hiljaisuus. Mä napsautin herätyskellon päälle koska minä, Kreeta ja Mirva varattiin heti ekan aamun tallivuoro.

Herätyskello soi vähän ennen seitsemää. Noustiin pirteinä ylös ja lähdettiin talliin. Anna olikin jo tallissa. Anna on siis talliapulainen ja tosi kiva myöskin. Laitettiin ihottumahevosille loimet päälle ja vietiin ne ulos. Myös vappuna suomeen tulleet Hnota ja Vafi viettivät yön sisällä etteivät herkistyisi ihottumalle. Tammat ja pikkuorit olivat myös sisällä yön ja Darri kanssa. Päästettiin ne pihattoon ja vietiin heiniä sinne. Sitten siivottiin kaikki karsinat ja lakaistiin Kreetan kanssa vielä käytäväkin. Anna toi puhtaat purut joka boxiin ja me lähdettiinkin aamupalalle. Aamupalan jälkeen vuorossa oli hoitohevosten hoitotunti. Hain Darrin pihatosta ja vien sen Fjödurin viereen puomille. Harjasin Darrin hyvin ja selvittelin sen häntää ja harjaa. Kun Darri oli suhteellisen puhdas vein sen takaisin pihattoon. Hevoslistakin oli jo tullut ja mä sain Jökön. "Mummot" ratsasti ensin kentällä. Me katottiin niiden tuntia hetken ennenkö mentiin laittamaan omia polleja valmiiksi.  Jökö olikin mulle viime vuodesta jo tuttu ratsu. Jökö oli jo harjattu valmiiksi koska sillä oli hoitaja, joten varustin sen ja sitten lähdettiin kentälle. Käveltiin baanalla alkukäynnit, minkä jälkeen jakaannuttiin taas samoihin ryhmiin kun eilen eli mä menin Chrissen opetukseen. Tehtiin paljon laukan nostoja ja lopputunnista mentiin tielle tölttäämään. Jökön kanssa töltti ei oikein ottanut sujuakseen, mutta muuten meni kivasti. Aurinko paistoi koko ajan. Kun tunti loppui vein Jökön talliin ja otin varusteet pois sekä pesin hiet pois sienellä. Sitten syömään. Ruokana oli "kanalaatikkoa". Se oli tosi hyvää.. kuten yleensä! Ruuan jälkeen oli vähän vapaa-aikaa. Kahdelta sitten "mummot " lähtivät maastoon. Mentiin laittamaan omia ratsuja valmiiksi. Me mentäisiin maastoesteille. Osa meni samoilla hevosilla kun aamulla mutta minä ja Mirva vaihdettiin keskenämme joten menin sitten mulle myöskin ennestään tutulla "turbojunalla" eli Vinurilla. Varustin Vinurin puomilla. Vihdoin oli meidän vuoro lähteä. Noustiin pihassa selkään ja lähdettiin. Kun päästiin "estepellolle" näytettiin ensin hevosille kaikki esteet. Sitten yksitellen hypättiin ne. Vinur meni tosi lujaa.. ja hyppäs mahtavasti. Tölttikin meni kivasti loppumatkasta. Palailtiin tallille ja huollettiin hevoset. Sen jälkeen mentiin taas syömään. Ruuan jälkeen meillä oli vähän vapaata minkä jälkeen oli leirikaste. Petra, Ansu ja Heidi piti sen. Meidät vietiin ensin traktorilla heinäpellolle muka heinätöihin. Sitten meidän silmät sidottiin ja kaikkien piti ottaa pitkästä ajo-ohjasta kiinni. Sitten meidät kuljetettiin sen avulla pienelle lammelle, meille syötettiin jotain mansikka/sinappi/ketsuppi/ruokaöljy/maustemömmöä,piti etsiä melassisangosta kaviokoukku ja sen jälkeen meidät vietiin lammen reunalle ja kun kaikki oli siinä käskettiin astua iso askel eteenpäin. Ja hupsis.. oltiin "jorpakossa". Sitten sai ottaa pintelin pois silmiltä ja oli vielä kasteen mukavin osuus jäljellä. Kaikkien piti päästä veteen menemällä hevosen selän yli. Hebo oli Úa joka kiltisti seisoi paikallaan kun kaikki pomppivat vuoronperään yli lampeen. Sitten osa meni uimaan ja Ansu ratsasti Úan takaisin tallille. Kun kaikki oli uinut muutkin palattiin tallille. Leirikasteen jälkeen oli sitten iltapala. Nukkumaan mentiin joskus yhden jälkiin..

Keskiviikkoaamu..ja saatin nukkua vähän pidempään. Kahdeksalta sitten kello soi ja lähdettiin aamupalalle. Tänään oli meidän "vauvojen" vuoro ratsastaa ekana. Aamupalan jälkeen oli taas hoitotunti. Hain Darrin taas pihatosta ja vein sen Fjödurin viereen puomille. Harjasin ja hoidin Darrin minkä jälkeen vein sen takaisin ulos. Kävin katsomassa tuntilistaa ja sain Snekkjan. Hain Snekkjan varusteet ja varustin sen. Sitten auttelin muita. Kun kaikki oli valmiina noustiin pihassa selkään ja lähdettiin kyläkaupalle. Jökö ja Erpur saivat satulalaukut mukaan ja otin sitten kameran mukaan. Snekkja kulki sopivan reippaasti. Töltti oli yhtä sekasotkua..mutta kyllä se kuulemma Snekkjaksi meni hyvää tölttiä. Saavuttiin kaupalle ja mä annoin Snekkjan Sannille ja Sanni jäi pitämään Snekkjaa ja omaa ratsuaan Alfgrimuria sillä aikaa kun mä kävin kaupassa. Ostin filmirullan ja limsatölkin puoliksi Mirvan kanssa. Otin Snekkjan ja Alffin ja päästiin Sanninkin käymään kaupassa. Sain pitää vielä Erpuriakin joten mulla oli siinä kolme hevosta hetken. Kun kaikki oli käyneet kaupassa noustiin takaisin ratsaille. Anna veti Vaavilla ja Jutta tuli Flipillä perässä. Paluumatkalla laukattiin ihanan pitkä matka. Erpur meni aika hitaasti meidän ohi joten laukkailtiin Snekkjan kanssa Erpurin ohi ja otettiin toiset kiinni. Tultiin takaisin tallille ja "mummot" lähtivät kaupalle. Hoitelin Snekkjan ja jätin sen talliin. Sit ooteltiin ruokaa. "Mummot" palasivat kaupalta ja me autettiin niitä hevosten kanssa. Sitten olikin jo ruoka. Ruokana oli lihapullia ja perunoita..nam! Ruuan jälkeen meillä oli vapaa iltapäivä. Anna kysyi multa haluisinko pestä Darrin ja tottakai halusin. Hain Darrin pihatosta ja vein sen pesuhuoneeseen. Kastelin Darrin lähes kokonaan, päätä lukuunottamatta. Sitten laitettiin mäntysuopaa sieniin ja pestiin Darri. Darri seisoi kiltisti. Kreeta ja Mirva auttoi mua pesussa. Sitten huuhdeltiin ja vedeltiin hikiviilalla vedet pois ja kuivattiin pyyhkeellä jalat. Sitten Darri saikin jäädä kuivamaan sisälle. Kävin kysymässä Annalta voinko syötellä Darria tallin pihassa ja se sopi hyvin. Hain Darrin karsinasta ja syöteltiin sitä leirikämpän edessä. Vietiin sitten Darri takaisin talliin ja meillä alkoi teoriatunti päärakennuksessa. Katsottiin Diddin tölttivideota. Videon jälkeen mentiin puomeille harjoittelemaan veto/tallisolmun tekemistä Chrissen johdolla. Haettiin hevoset jo iltamaastoa varten sisälle vähän viilentymään. Hain tulevan ratsuni Andvarin. Sitten käytiin vaihtamassa vaatteet ja mentiin syömään. Ruokana oli hyvin kuumaan päivään sopivaa salaattia. Ruuan jälkeen mentiin sitten laittamaan hevosia kuntoon. Talutin Andvarin varjoiselle puomille ja harjasin sen hyvin ja putsasin kaviot. Sitten hain varusteet ja varustin Andvarin. Chrisse tuli laittamaan sienellä vähän hyttysmyrkkyä hevosille. Sitten kun kaikki oli valmiina noustiin kentällä selkään ja lähdettiin harjoittelemaan tölttiä maastoon. Andvari tölttäsi upeasti. Chrisse tuli Flipillä ja Petra piti perää Fjödurin kanssa. Yritettiin päästä kahlaamaan mutta polku oli mennyt umpeen joten palattiin takaisin tielle. Andvari meni tosi kivasti. Hoidin Andvarin ja sain kuin sainkin pyyhittyä sen sienellä. Vein Andvarin talliin ja lähdin vaihtamaan vaatteita. "Mummot" lähti maastoon ja me mentiin viilentymään mökille. Sitten oli iltapala. petra tuli yösi leirimökkiin meidän "valvojaksi"..Pelailtiin aliasta ja mä kävin suihkussa kuuman päivän päätteeksi.

Noustiin taas torstaiaamulla Mirvan ja Kreetan kanssa aamutalliin. Muut eivät olleet oikein innokkaita heräämään aamulla niin aikaisin. Vietiin taas hevoset ulos ja siivottiin karsinat sekä ruokittiin tammat. Sitten lähdettiin aamupalalle. Aamupalan jälkeen oli taas hoitohevosten hoitoa. Harjasin ja hoitelin Darrin tallissa koska siellä oli mukavan viileää. Hoitotunnin jälkeen "mummot" ratsasti ensin kentällä ja me auteltiin niitä selkään. Käytiin vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin laittamaan omia hevosia kuntoon. Sain pikkuisen tamman nimeltä Hnota. Hnota on suloinen punarautias tammuska. Harjasin Hnotan ja varustin sen. Kun "munnot" tuli tunnilta me lähdettiin kentälle. Jakaannuttiin taas kahtia ja me mentiin Chrissen kanssa baanan keskelle nostelemaan laukkoja ja ravaamaan. Toinen ryhmä tölttäili sillä aikaa tiellä. Sitten vaihdettiin ja me päästiin tölttäämään tielle. Hnota tölttäsi ihan puhtaasti. Tehtiin temponvaihteluja ja töltti/ravisiirtymisiä. Hnota on tosi tölttiin taipuvainen ja ravia ei meinannut ensin millään tulla töltistä suoraan mutta Chrissen hyvien neuvojen ansiosta se ravikin sieltä löytyi. Käveltiin loppukäynnit baanalla ja ratsastettiin hebot tallin pihaan. Tultiin alas selästä ja huollettiin hevoset. Hevoset oli kaikki tosi väsyneitä kuuman ilman takia. Lähdettiin syömään ja ruuan jälkeen odoteltiin maastoon pääsyä ja keksittiin illan "grillijuhliin" ohjelmaa. Vihdoin kello oli niin paljon että meidän oli aika lähteä varustamaan heboja. Mentiin suurimmaksi osaksi samoilla hevosilla mutta sai vaihtaa jos haluasi. Mä menin uudestaan Hnotalla. Varustin Hnotan ja Hnota ihan nukkui. Noustiin selkään ja lähdettiin kiviniityn lenkille. Tehtiin aika rauhallinen lenkki johtuen kuumasta ilmasta. Loppumatkasta laukattiin pellolla ja tehtiin suoraan laukasta tölttiin siirtymisiä. Hnota meni tosi hienosti. Jutta veti lenkin Jarpilla. Hoideltiin hevoset ja jätettiin ne talliin hetkeksi. Sitten löhöiltiin ja mietittiin perjantain hevostoiveita. Laitettiin hevostoivelista huomista varten. Sitten meillä alkoikin jo grillijuhlat. Paula jakoi meille karkkia ja aloitettiin grillijuhlat tutulla Kikkelsbanana-leikillä. Sitten Ansu piti meille tietovisan. Tietovisan jälkeen oli leiriläisten ohjelmaa ja oltiin mm. mustalaisen päiväkirjaa, pupupensashippaa, pantomiiniä ym. Paula paistoi meille makkaraa ja juotiin ihanaa vesimeloniboolia. Ruuan jälkeen oltiin vielä silmäniskumurhaajaa. Sitten lähdettiin mökille ja pelattiin vielä aliasta. Kaikki oli kuitenkin sen verran väsyksissä että peli jäi aika lyhyeksi. Joten mentiin nukkumaan..

Viimeinen aamu.. äääähh.. leiri on mennyt tosi nopeesti. Pihatossa asustelevat hevoset karkasivat aamulla ja heräsin kauheaan kavioiden töminään. Aamutallin tekijät olivat kuitenkin saaneet karkulaiset kiinni ja mä nukuin vielä vähän aikaa. Puoli yhdeksältä oli sitten aamupala. Aamupalan jälkeen oli viimeinen hoitotunti. Hain Darrin pihatosta ja harjasin sen tallissa. Putsasin kaviot ja selvittelin sen hännän ja harjan. Kun Darri oli oikein puhdas päästin sen ulos ja menin mökille vaihtamaan vaatteita. Chrisse ja Anna jakoivat meille hevoset sillä aikaa. Sain ykköstoiveeni eli Fjödurin. Harjasin Fjödurin ja varustin sen. Riimut jätettiin hevosille alle että ne saataisiin kodalla puihin kiinni. Pyörittelin myös riimunnarun mukaan ja kiinnitin sen satulan renkaaseen. Tänään ratsastettaisiin koko porukka yhtä aikaa. Kun kaikki hevoset oli valmiita lähdettiin kentälle ja noustiin selkään. Meitä oli 18 ratsukkoa. Jutta veti aluksi Kjarnilla, Anna tuli keskellä Flipin kanssa ja Chrisse piti Úalla perää. Jakaannuttiin taas "mummoihin" ja "vauvoihin" ja lähdettiin vähän eri suuntiin. Chrisse veti nyt Úalla ja Jutta ja Anna lähtivät "mummojen" mukaan. Töltättiin ja laukattiin paljon. Thórilla oli satulavyö löysällä joten pysähdyttiin korjaamaan sitä. Tavattiin "mummot" tiellä ja jatkettiin siitä taas pitkänä letkana kodalle. Kodalla tultiin alas hebojen selästä. Fjödur meni tosi kivasti koko matkan. Sidoin Fjödurin puuhun ja otin siltä suitset pois sekä löysäsin satulavyötä. Paula jakoi heinät hevosille. Sitten päästiin itsekin syömään. Ruokana oli ylihyvää makaroonilaatikkoa. Ruuan jälkeen lepäiliin hetken ja juotettiin hevoset. Kysyin Jutalta voitaisko me vaihtaa hevosia, kun haluaisin kokeilla mahdollisimman montaa uutta hevosta. Mutta Jutta ei voinut ottaa Fjöduria vetohevoseksi. Chrisse tuli jonkun ajan päästä kysymään multa haluaisinko mennä Flipillä jos Anna ottais Fjödurin. Mä olin aivan ihmeissäni kun sain kokeilla Flipiä. Flipi ei nimittäin ole vielä asiakaskäytössä. "Mummot" lähti matkaan ja autettiin ne selkään. Sitten laitettiin suitset omille ratsuille ja mä menin tutustumaan Flipiin. Flipi antoi kiltisti laittaa suitset ja Chrisse keräili riimunnarut huoltoautoon. Chrisse tuli pitämään Flipistä kiinni kun nousin selkään ja antoi mulle Flipin ratsastusohjeita. Aluksi tulin Flipin kanssa viimeisenä mutta koska Alffi ja Thór oli edessä sen verran hitaita ettei Flipi mahtunut perässä tölttäämään niin päästeltiin upeeta tölttiä ohi. Mentiin nyt kahluuttamaan hevosia kun polku oli raivattu auki. Chrisse ja Jutta olivat ahkerina aamulla käyneet viikatteiden kanssa tekemässä polun purolle. Flipi meni kiltisti veteen ja kierrettiin pari kertaa uittolenkki. Palailtiin tallille päin ja otettiin vielä loppulaukat pellolla. Flipi meni aivan ihanasti eikä se pomppinut yhtään ylimääräistä. Chrisse sanoi mulle että mun pitää varautua siihen että Flipi saattaa yhtäkkiä hypätä sivulle. Tultiin takaisin tallille ja huollettiin hevoset. Chrisse tuli pitämään Flipistä kiinni kun pesin sen sienellä kun se saattaa olla vähän arvaamaton. Mutta Flipi ei tehnyt mitään ja Chrisse jätti mut pesemään Flipiä. Kun sain sen huollettua ja vaihdettua vedet lähdin mökille vaihtamaan vaatteita ja pakkaamaan kaikki. Sitten meillä oli vielä jäätelöt ennen kotiin lähtöä. Jäätelöiden jälkeen kävin syöttämässä kaikille hevosille tasapuolisesti namipussin ja hyvästelin kaikki. Me päästiin Jutan kyydissä linja-autopysäkille. Jutta ja Anna kehui meitä kovasti. Oltiin kuulemma tosi kivoja leiriläisiä. Odoteltiin pysäkillä autoa joka vei meidät Mäntsälään. Mäntsälästä mentiin bussilla Helsinkiin ja Hesassa noustiin junaan. Oltiin sitten yöllä kotona ja väsyneenä mutta onnellisena kaaduin sänkyyn..

Leiri oli todella mahtava ja meillä riitti aurinkoa koko viikon. Yhtään ei satanut koko viikon aikana! Leirin "legendaarisiksi" jutuiksi muodostuivat pussi, pussihevonen sekä heppa ja hyvä meisinki. Pussi tarkoittaa siis ihottumahevosten ihottumaloimea ja pussihevoset olivat sitten ihottumahevosia loimet päällä. Heppa ja hyvä meisinki oli Marjan vakio motto! Jensku antoi Fagri-Blakkurille uuden lempinimen. Fagrista tuli Fazer Bakery. :) Kiitokset iki-ihanasta leiristä tietysti hevosille, Chrisselle ja Jutalle tehokkaasta opetuksesta, Annalle kaikesta avusta, Paulalle ihanista ruuiasta sekä tietysti muullekin henkilökunnalle!!! Sekä rakkaalle pikkuhoitsulleni Darrille pikaista paranemista!!

Hoitsut:

Suvi - Darri

Mirva - Fjödur

Kreeta - Hnota

Sanni - Kjarni

Miina - Jarppi

Rebekka - Snekkja

Marja - Jökö

Sini - Alffi

Anna - Thór

Tinja - Snót

Assi - Mimir

Anni - Vafi

Roosa - Ódinn

Jenniina - Vinur

Sanna - Fitjungur

Ratsastusryhmät:

"Vauvat":

Suvi

Kreeta

Marja

Rebekka

Tinja

Sini

Anna

Mirva

Sanni

"Mummot":

Miina

Anni

Assi

Jenniina

Roosa

Sanna

 
Kuvia leiriltä:
Alfgrimur haukottelee
Snót auringon paisteessa
Herttainen "blondi" Vafi
Uusi tamma Hnota
Vinur kaupalla
Laumanjohtaja Kjarni frá Fruehöj
Yksityinen tamma Úa frá Löfkulla