Títla frá Kirkjulundi

suom. pieni hiiri

islanninhevostamma

s.1.7.2005, Petäjävesi, Suomi

musta

i. Sylvester frá Södergård

e. Þrá frá Njarðvik

kasvattaja: Annika Kyrklund

om. Annika Kyrklund ja Suvi Soivuori

Ihastuttava pikkunappula syntyi melkein samantien meidän lähdettyä mestaruuskisoihin Ahvenanmaalle. Vahatippoja tai muitakaan merkkejä näyttämättä Thrá varsoi aurinkoisena perjantaiaamupäivänä pirteän tammavauvan. Malttamattomana sitten odotettiin maanantaiyöhön asti että päästiin kotiin pikkuihanuutta katsomaan. Thrá on melko suojeleva ja tiukka äiti, joten Títla on melko arka vielä, mutta on kyllä rohkaistunut jo. Välillä se jopa uskaltautuu leikkimään jo Særin kanssa, joka on Stellan toukokuulla syntynyt orivarsa. Ravi näyttää pikkuneidillä olevan tölttiä vahvempi askellaji, mutta on esittänyt myös tölttiä.

kuulumisia 22.11.2005: Títla on jo iso tyttö. Se viettää viimeisiä kuukausiaan mamman kanssa. Suuri päivä varsoille oli kun muutettiin uuteen kotiin Puuppolaan marraskuun alussa. Kotiutuminen on sujunut hyvin ja Titla elelee laumassa kahden saman ikäisen orivarsan sekä 6 aikuisen issikan kanssa. Pikkuneiti näyttää melko villiltä tällä hetkellä sen ehdittyä vaihtaa varsakarva vain päästä ja jaloista. Jalat ja pää on siis mustat ja runko edelleen harmaan ruskeaa varsakarvaa :D Títla on melko siro ja liikkuu edelleen vahvasti ravissa.