Þrá frá Njárðvik

Thrá on kaunis kulomusta islanninhevostamma. Thrá on syntynyt Islannissa vuonna 1997 ja Suomeen se tuli vuoden 2003 syksyllä. Thrán omistaa Annika Kyrklund ja Thrá asustaa Teijan tallilla Petäjävedellä. Parasta Thrássa on ehdottomasti sen selkeät ja tahdikkaat askellajit. Thrá on luotettava ja miellyttävä ratsu ja toimii siksi myös lasten ratsuna erinomaisesti. Ensi kerran ratsastin Thrálla joulukuulla 2003 ja aloitettuani helmikuussa työharjoittelun tallilla olen siitä lähtien ratsastellut Thrálla aina tilaisuuden tullen. Kevään aikana onkin koettu yhtä ja toista. Snettansissa oltiin islantilaisen Hugrúnin kurssilla, toukokuussa Náttfarin kisoissa ja kesäkuulla Jálkurin kisoissa. Jálkureissa saatiin nelikäynnistä hienot 4.4 pistettä. Thrá on opettanut valtavasti mulle ja olen päässyt sen kanssa yli jopa kisapelostani. :) Thrá astutettiin kesällä 2004 Sylvester frá Södergårdilla ja todettiin tiineeksi. Tällä hetkellä mamma viettelee leppoisia odotuspäiviä muiden mammakavereiden kanssa.