Jaakkolan islanninhevostalli, Mynämäki

25.2.-1.3.2002

Hoitsujen kanssa tallin takana, Gullver, Sara, Jannika, Heimir, Maria, Hrima, Ári, Tiina ja Thalia

Aamulla lähdettiin Helsingistä serkkujen luota kohti Tamperetta. Porukat jätti mut Tampereen asemalla, jossa sitten vietin seuraavat kolme tuntia. Lueskelin lehtiä ja kävin syömässä. Aika suorastaan mateli. Vihdoin ja viimmein tuli aika mennä laiturille odottamaan ja juna oli vielä myöhässäkin. Myös Tiinan ja Marian juna oli myöhässä. Tiina ja Maria tulivat Seinäjoelta junalla ja vaihtoivat sitten Tampereella Turun junaan. Turun juna odotti ja Maria ja Tiina ehtivät mukaan. Parin tunnin juna matka sujui aika ripeästi ja pian oltiin sateisessa Turussa. Mariannelta tuli viesti että hän myöhästyy hieman. No, sepä ei haitannut. Jaloittelu tekikin hyvää koko päivän kestäneen istumisen jälkeen. Marianne tuli ihan pian ja matka meni nopeasti. Alkoi jo hieman hämärtää kun oltiin perillä joten päätettiin samantien mennä hevosia katsomaan kun vielä näkisi kuka on kuka ;) Meitä leiriläisiä olisi vain viisi, mutta käytiin ihan ekana varaamassa sängyt ja vaihdettiin vaatteita. Kamerat mukaan ja heppoja kattoon. Jannikakin tuli ihan pian meidän jälkeen ja tuli myös heppoja kattoon. Kävin paijaamassa kaikkia hepoja. Oli ihana nähdä taas talvikarvassa issikoita. Stelpan varsinkin oli veikeän näköinen. Uusi tuttavuuskin joukosta löytyi, Strákurin kaveri Sprettur jonka Stelpan näytti täysin adoptoineen. Siitä muistoja yksi hauska kuvakin ;) Mentiin sitten purkamaan tavaroita ja petaamaan petit. Hoitsuista meinas tulla mulle melkoinen ongelma. Ei ollu mitään väliä kenet saan hoitsuksi, mutta silti en osannu päättää ketä pyydän hoitsuksi. Olisin halunnu Stelpanin ja Tvisturin mutta Jannika halusi myös Stelpanin. Lopulta sain hoitsuiksi Thalian ja Tvisturin. Hoitsut jaettiin iltapalalla ja marianne myös kertoili kaikkea yleistä meille. Iltapalan jälkeen kirjoteltiin leiripäiviksiä ja juteltiin. Ruvettiin nukkumaan suhteellisen ajoissa että jaksettais aamulla nousta aikaisin :)

Maanantaina herättiin jo puoli kahdeksalta, vaikka oltais saatu nukkua puoli yhdeksään. Käytiin ottamassa hevosista vähän kuvia ennen aamupalaa. Aamupala oli sitten yhdeksältä ja siellä jaettiin myös hepot ekalle tunnille. Sain Árin. Ári oli mulle ennestään tuttu. Olin kerran sillä kesällä mennyt. Käytiin sitten vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin hoitsuja hakemaan. Laitoin Thalian, koska Tiina meni sillä. Kun kaikki hevoset oli kunnossa lähdettiin kentälle. Tunnin aikana palauteltiin töltti mieleen ym. Olin oikein tyytyväinen tuntiin ja Áriin, joka meni oikein kivasti. Kenttä oli lumen alta jäinen joten ei laukattu. Jaettiin tunnin päätteeksi jo iltapäivätunnille hevoset. Sain Höfdingin, joka oli mulle uusi tuttavuus. Tunnin jälkeen hoidettiin omat hoitsut. Otin Thalialta varusteet ja päästin sen ulos. Kello olikin jo pian yksi ja oli ruoka. Ruokana oli makaroonilaatikkoa. Ruuan jälkeen Tiinan ja Marian kanssa mentiin taluttelemaan shettiksiä. Tällä kertaa otettiin mukaan Miki ja Hessu. Talutin Mikiä ja loppumatkasta Hessua, jolla tuntui olevan hieman pahoja tapoja. Vietiin sitten ponit takaisin tarhaan ja jäätiin Marian kanssa vielä siivoamaan talliin muutama karsina. Sit olikin kello jo sen verran että käytiin vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin hepoja hakemaan. Tällä kertaa hain Tvisturin, joka antoi tällä kertaa helposti kiinni. Tutustuttiin Tvissen kanssa hieman toisiimme ensin. Thalia oli mulle kesältä tuttu hoitsu, mutta Tvissellä olin vain kerran ratsastanut. Näytettiin tulevan kivasti toimeen ja Tvisse oli todella rauhallinen ja seisoi paikallaan koko harjauksen ajan. Mukava vastakohta Thalialle, joka on varsinainen touhu-täti välillä. :) Tvissen kavioihin oli pakkaantunut kovat jäämöltit joiden poistaminen oli täyttä työtä. Sain ne kuitenkin pois lopulta ja varustin Tvissen. Otettiin sitten omat ratsut ja taluteltiin ne kentälle. Tunti oli tosi kiva ja sain Höfdingin tölttäämään tosi kivasti ja Marianne kehuikin kovasti sen tölttiä. Ihastuin kovasti Höfdingiin. Se oli sopivan reipas ja kivan selkeä nelikäyntiheppa. Ainoa miinuspuoli oli että Höffi painoi kädelle välillä, mutta sekin ongelma pieneni koko ajan tunnin loppua kohti. Tunnin jälkeen hoidin Tvisturin ja päästin sen tarhaan. Samantien saatiinkin mennä syömään. Ruokana oli ihanaa perunamuusia (Marianne tekee parasta muusia!) ja kalapuikkoja. :) Ruuan jälkeen kateltiin telkkua ja puuhailtiin mökissä kaikkea. Iltapala oli yhdeksältä ja sen jälkeen käytiin vuorotellen suihkussa. Suihkun jälkeen olin ihan valmis nukkumaan. Pitkästä aikaa kaksi tuntia ratsastusta päivässä tuntui heti.

Tiistaiaamuna herättiin joskus kahdeksan maissa ja mentiin sitten aamupalalle yhdeksäksi. Aamupalalla jaettiin maastoon hevoset. Tänään mentäisiin kaksi tuntia maastossa. Marianne antoi mulle Hriman. Lähdettiin sitten vaateiden vaihdon jälkeen hakemaan hepoja. Mun hoitsuista ei kumpikaan lähtenyt mukaan ja Marian molemmat hoitsut lähtivät, joten laitoin Marian hoitsuista Heimirin kuntoon. Heimir oli oikein kiltti ja mukava laitettava. Kengittäjä tuli kengittämään Stelpanin kymmenen aikaan ja me lähdettiinkin sitten pian sen jälkeen. Talutettiin hevoset pihalle ja leiriavustaja Maria auttoi meidät selkään. Kun kaikki oli valmista lähdettiin. Kun ekan kerran ravattiin huomattiin että Höfdingi ontuu. Marianne lähti Marian kanssa viemään Höfdingiä tallille ja vaihtamaan Marialle Thalian ratsuksi. Me muut tultiin selästä alas ja odoteltiin sen aikaa. Kun Marianne ja Maria tulivat takaisin noustiin takaisin selkään ja jatkettiin matkaa. Maasto oli mukava, mutta laukata ei voitu lumen alla piilevän jään vuoksi. Hrima oli todella ihana ja reipas. Loppumatka sujui kaikin puolin hyvin. Tölttäiltiin paljon ja Hrima oli oikein ihana. Palailtiin reilun parin tunnin päästä tallille ja Otin sitten Thalialta varusteet pois ja hoidin sen ulos. Käytiin vaihtamassa sitten vaatteet ja mentiin syömään jauhelihakastiketta ja perunoita. Ruuan jälkeen lähdettiin porukalla harjailemaan heppoja. Otettiin sairaslomalaiset Flipi ja Höttur, sekä pikkuponit Miki ja Wille. Mä harjasin Hötturin. Otettiin vielä hepoista kuvia ja mä lähdin sitten hakemaan Tvisturia hiihtoratsastusta varten talliin. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Mut nähdessään Tvisse pinkaisi pakoon ja pitkän piirityksen jälkeen saatiin se lopulta kiinni. Mulle meinas tulla kiire ja kävin nopeasti vaihtamassa vaatteet. Marianne antoi mun ratsastaa, koska mä en välittäny hiihtää. Muut oli sillä aikaa laittanu Tvissen kuntoon ja sitten mentiin pellolle. Mä nousin selkään ja kaikki hiihti vuorollaan. Mariannen mies Jassukin innostui kokeilemaan ja koitti myös hyppyriä ja kuinkas kävikään ;) Lensi rähmälleen lumihankeen. Kun kaikki oli hiihtäny kävelin Tvissen kanssa vielä tiellä loppukäynnit. Kotiinpäin käännyttäessä kävi kuten Marianne oli sanonutkin että jos se ei suostu kävellä niin taluta vaikka sitten. Käänsin Tvissen ja mulla oli täysi työ saada se pysähtymään siksi aikaa että pääsin selästä alas. Taluttelin sitten turbo-vaarin tallille ja sen hengitys tasaantui. Hoidin Tvisturin ja päästin sen ulos. Sit olikin jo ruoka taas. Oli hernekeittoa ja pannareita. :) Marianne sanoi että me voitais vielä illalla ratsastaa puoliksi tunti. Minä ja Maria mentiin puoliksi Nasilla, Tiina ja Jannika Árilla ja Sara joka ei ollut maastossa meni Gullverilla koko tunnin. Tunti oli kuudelta joten saatiin samantien mennä heppoja hakemaan. Tunnilla oli myös muita ratsastajia. Tarja oli Heimirillä, Ellu Hrimalla ja Maria Thalialla. Nasi olikin mulle uusi tuttavuus. Kun kaikki hevoset oli valmiita mentiin kentälle. Mä ratsastin ensin puoli tuntia. Nasi oli kiva ja rauhallinen pyöreä 4-käyntiheppa. Puoli tuntia meni nopeasti ja vaihdettiin sitten. Autoin Mariaa selkään ja laittamaan jalustimet oikean mittaisiksi. Katottiin Jannikan kanssa tuntia ja juttelin samalla Mariannen kanssa. Päästettiin hevoset ulos tunnin jälkeen ja mentiin sitten vielä Marian ja Tarjan kanssa kattomaan Hötturia. Tarja ja Maria tuli vielä mökkiin kattomaan mun kesäleirikuvia ja sen jälkeen me katottiin Salkkareita ja mentiin puoli yhdeksäksi sitten iltapalalle. Marianne oli leiponu sämpylöitä iltapalalle. Katottiin vielä Sinkkuelämää ja mentiin sen jälkeen sitten nukkumaan.

Keskiviikkona noustiin taas kahdeksan aikaan ja aamupala oli puoli yhdeksän. Päätettiin mennä ilman satulaa. Siis halukkaat sai mennä, pakko ei tietenkään ollut. Mä sain Árin ja menin ilman satulaa. Mentiin sitten vaatteita vaihtamaan ja hevosia hakemaan. Mun molemmat hoitsut meni tällä kertaa, mutta Marian hoitsuista ei kumpikaan joten Maria laittoi sitten Tvisturin ja mä Thalian. Thalia oli nopeasti valmis, kun ei tarvinnut satulaa laittaa. Mentiin sitten kentälle ja Marianne punttaili meidät selkään. Ári oli tosi kiva ja tölttäiltiin paljon. Enkä tippunu :) Tunnin jälkeen hoidettiin taas hevoset ja hoidin Árin tällä kertaa. Otin vain suitset pois ja päästin sen ulos. Lähdettiin sitten kauppa-autolle Unholantien päähän. Odoteltiin sitä hetki ja sitten se tulikin jo. Ostettiin karkkia ja käveltiin sitten takaisin mökille. Lepäiltiin hetki ja mentiin sitten syömään perunamuusia ja uunimakkaraa. Marianne oli jo jakanu meille valmiiksi hevoset tunnille. Jenni pitäisi meille tunnin kahdelta. Anukin tuli meidän tunnille Heimirillä. Mä sain Nasin tunnille. Käytiin vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin heti hevosia hakemaan. Hain Thalian ja laitoin sen kuntoon. Jenni piti tosi tehokkaan ja mukavan tunnin. Tehtiin pysähdyksiä, temponmuutoksia sekä työskenneltiin pääty-ympyröillä. Hoidettiin hevoset ulos ja mä kävin valokuvaamassa taas vähän hevosia. Lököteltiin hetki ennen ruokaa ja mentiin sitten puoli viiden maissa syömään. Ruokana oli tällä kertaa spagettia. Illalla oli sitten vielä tunteja. Ratsastajat oli pääasiassa aika pieniä. Kateltiin tunteja ja hoidettiin hevosia. Illalla olin tosi väsynyt ja suihkun jälkeen uni maistui..

Herätys oli taas kahdeksan maissa ja mentiin yhdeksäksi aamupalalle. Aamupalalla jaettiin hevoset maastoon. Sain toiveeni läpi ja sain Thalian. Vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin hakemaan hevosia. Laitoin Thalian. Kun kaikki oli valmiina noustiin pihassa selkään ja Maria oli taas auttamassa meitä ja se otti myös kuvia mun kameralla. Lähdettiin sitten kun kaikki oli valmista. Tällä kertaa kaikki meni tosi hyvin. Thalia oli pirteä ja myös ravi löytyi helposti. Parin tunnin päästä palattiin tallille ja hevosten hoidon jälkeen mentiin syömään. Ruokana oli lasagnea. Marianne sanoi että me voitais ratsastaa vielä tunti kentällä reippaimmilla hevosilla. Mä sain Hriman. Lepäiltiin ruuan jälkeen hetken ennenkö lähdettiin hakemaan hevosia. Tiina meni Thalialla ja Sara Tvisturilla joten molemmat mun hoitsut meni taas. Laitoin molempia kuntoon vuorotellen. Kun kaikki oli valmiita mentiin kentälle ja käveltiin itsenäisesti alkukäynnit. Sitten Marianne tuli ja tehtiin töltissä temponvaihteluita yms. Hrima oli taas oikein ihana. Hoidettiin hevoset ulos ja mentiin syömään. Ruokana oli ihanaa pinaattikeittoa. Ilta meni telkkaria katsellessa ja jutellessa, pelailtiin ja tehtiin kaikkea hauskaa. Iltapala oli taas puoli yhdeksän ja sen jälkeen mentiin nukkumaan.

Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena ja kauniina. Tiina oli virkein ja lähti kuvaamaan hevosia heti aamusta muiden vielä nuokkuessa sängyissä. Tiina tuli kuitenkin pian takaisin. Marianne oli kieltänyt tarhaan menon ja käskenyt meitä pysymään sisällä, kunnes hän tulisi kertomaan mitä on tapahtunut. Tiina kertoi, että Marianne oli näyttänyt itkeneen. Hirveä huoli valtasi meidät. Katseltiin levottomina ikkunoista ulos ja pelättiin pahinta. Näin ruskean hevosen seisovan tarhassa ja Marianne oli sen luona. Jotain oli tapahtunut ja kyseessä oli Tvistur tai Nasi, jotka olivat molemmat rautiaita. Viimein Marianne tuli ja arvasin heti että kaikki ei todellakaan ollut hyvin ja nyt oli kyse jostain vakavammasta. Jo Mariannen nähtyäni mun oli vaikea pidättää kyyneliä. Kun kaikki oli tulleet alakertaan Marianne kertoi meille. Tvistur oli yöllä katkaissut jalkansa. Se riitti. Kyyneleet valuivat pitkin poskia. Tilanne oli vakava ja muita vaihtoehtoja ei ollut kuin että Tvistur olisi lopetettava. Hätäteurastusauto oli tulossa. Marianne pyysi meitä pysymään sisällä ja lähti ulos. Tuntui kuin tuhat terävää neulaa olisi isketty sydämeen. Katselin ulos ikkunasta kun Marianne antoi Tvisturin syödä sangosta kauraa niin paljon kuin halusi. Auto tuli ja näin kuinka Tvistur kaatui maahan. Se oli jotain käsittämättömän kamalaa, mutta samalla helpotti. Tvisturiin ei enää satu. Kaikki olivat hiljaa ja surivat. Muhun se koski varmaan eniten. Olin hoitanut Tvisturia koko viikon ja kiinnyin siihen kovasti. Kaipasin jopa sen pyydystämistä tarhasta. Mikään ei tuntunut miltään. Kello vain kulki eteenpäin. Käytiin aamupalallakin ennen teurastusauton tuloa. Tosin mikään ei oikein siinä tilanteessa maistunut. Kun auto oli lähtenyt jonkin ajan kuluttua Marianne tuli sanomaan että mentäisiin ratsastamaan ja jakoi meille hevoset. Sain koittaa Gullveria. Haettiin hevoset ja hain Thalian. Jutustelin sille ja huomasi että hevosetkin ymmärsivät että kaikki ei ollut hyvin. Mentiin itsenäisesti aluksi ja Jassu tuli auttamaan meitä selkään. Marianne tuli jonkun ajan kuluttua mutta saatiin mennä kovin itsenäisesti, koska Mariannesta ei juuri ollut tunnin pitäjäksi siinä tilanteessa. Tunti meni hyvin ja Gullver oli oikein mukava. Tunnin jälkeen hoidettiin hevoset ja mentiin syömään. Ruokana oli Janssonin kiusausta. Sovittiin että mentäisiin vielä laukkaamaan Unholantielle koska se ei ollut jäässä. Mä sain Heimirin. Kaikki sujui hyvin ja hepat laukkasivat reippaasti ja innokkaasti pitkästä aikaa kun pääsivät laukkaamaan. Marianne otti kuvia meistä digikameralla. Sitten meillä oli vielä leirikisat. Kisat oli kysymyksillä. Kisojen jälkeen mentiin vielä kentälläkin ja menin Heimirillä ilman satulaa. Hoidettiin hevoset ja mentiin syömään. Marianne jakoi ensin palkinnot leirikisoista. Kaikki saivat ruusukkeet. Mä sain sinivalkoisen :) Ruokana oli riisiä ja kanaa. Sitten mentiin pakkaamaan ja kävin suihkussa. Marianne lähti tuomaan meitä junalle ja kotimatka alkoi.

Leiri oli upea, ilmat suosivat ja pakkasta oli sellaiset muutama aste joka päivä ja aurinko paistoi melkein joka päivä. Tvisturin poismeno jätti kuitenkin suuren surun ja vielä kuukausien jälkeenkin tätä kirjoittaessani kyyneleet valuivat. Kiitoksia leiristä Mariannelle, Jassulle ja Marialle, jotka tekivät kaikkensa meidän leirin onnistumista varten ja siinä he kyllä onnistuivat. Kiitoksia myös hevosille ja muille leiriläisille. Meillä oli hieno ja ikimuistoinen viikko!

Kuvia leiriltä:
Hiihtoratsastusta Tvissellä, minä satulassa, Jannika suksilla
Höttur ja Stelpan rapsuttelee
Hrima heinää mussuttamassa
Viimeisenä päivänä kaikki leiriläiset, vas. Maria&Gullver, Tiina&Nasi, Minä&Heimir, Sara ja Jannika&Stelpan
Nasi frá Hofi I
Nasi ja Gullver

Tvistur frá Stókkholma