Loma-ja ratsutila Halmeniemi, Muurasjärvi

11.6-16.6.2000

Uittamasta tulossa Petra&Faxi,Heli&Alfur,Pauliina&Jafa,Sini&Tvisse,Heli&Jami ja Nyyti&Muskur

Sunnuntaina lähdimme joskus puoli kahdentoista maissa ajelemaan kohti Muurasjärveä.. ja matka tuntui kestävän ikuisuuden.. ja kännykkälasku nousi.. Kun viimmein puoli kolmen maissa saavuimme perille.. Oli mahtavaa tavata pitkästä aikaa tuttuja kavereita ja Emmi, jonka kanssa ollaan jo pari vuotta mailailtu tavattiin ekaa kertaa! No me lähdettiin heti kameroiden kera tallille kattoon hevosia ja Faxi sekä Muskur olivat kengitettävinä. Nappasin pari kuvaa ja Muskur sai heti pari innokasta fania.. Nimittäin Helin ja Anskun, jotka sitten saivat se lopulta hoitsuksikin.. Hoitsut jaettiin illalla iltapalan jälkeen ja sain Alfurin, joka oli saanut kovasti massuun lisää pyöreyttä, vaikka sitä löytyi jo ennestäänkin.. syynä oli että Alfurilla ei oltu koko talvena ratsastettu.. ja energiaa siis riitti..!! Mun kämppäkavereiksi tuli siis Ansku, heli ja Emmi. Illalla ei millään meinannut tulla uni..

Maanantaina sitten aamulla ratsastusvihon luona oli kovasti tungosta ja mulle oli laitettu Muskur ekalle päivälle.. me mentiin aamulla kentällä ja pääsin tölttäilemäänkin ja Muskur oli tosi pirteällä päällä. Ratsastuksen jälkeen kaikilla oli hirvee nälkä ja makaroonilaatikko oli sairaan hyvää!! Iltapäivän ratsitunti ei sitten ollutkaan niin kovin mukava! No me oltiin ihan lähellä tallia maastoilemassa ja meidät yllätti hirveä ukonilma, ja päätimme lähteä nopeasti tallille, ennenkö salama lyö puuhun ja tulee kunnon katastrofi! No noin puoli kilometriä matkaa tallille.. tuuli oli aivan hirveä.. ja satoi pikkusormen pään kokoisia RAKEITA! Hevosraukat tärisivät ja kun lopulta kaikki oli suojassa voitiin huokaista helpotuksesta!! Oli se aikamoinen kokemus! Sateen loputtua riisuimme hevoset ja veimme ne ulos.. Illalla kävimme vielä uittamassa ja kahluutin Alfuria.. koska se on vähän hankala joskus menemään järveen kun se on joskus meinannut hukkua.. no, tänä iltana uni tuli huomattavasti nopeammin kun edellisiltana!

Jafalla maastoon.. jippii..tiistaiaamun maasto oli tosi mukava.. menin lehmänkirjavalla tammalla nimeltä Jafa, joka on suosikkini heti Alfurin jälkeen. Jafa oli tosi mahtava! Iltapäivällä oli sitten jumppatunti ilman satuloita ja pääsin onneksi Raudurilla. Se oli aivan ihana ja liikkui sopivan reippaasti! Tehtiin kaikkea kivaa.. ratsastettiin naistensatulassa ja väärin päin ja venyteltiin ja tehtiin kaikkea kivaa.. ja lopuksi vielä mikä parasta TÖLTTÄILTIIN!! Illalla ei sitten uitettu koska kylmät ilmat oli suuri miinus meidän huippuleirille! Illalla taas nukutti!

Keskiviikkona oli sitten vuorossa kahden tunnin maasto ja menin Faxilla, joka meni tosi hienosti! Meillä oli oikeen kaksi ohjaajaa mukana kun mentiin uusi reitti, joka oli tosi siisti! Vähän metsässä rämpimistä.. pellolla laukkailua.. hiekkateitä.. tosi monipuolinen maastolenkki. Kaksi ohjaajaa oli mukana koska Pauliina opetteli reittiä.. ja vei sitten yksin toiset iltapäivällä saman lenkin. Iltapäivällä me sitten saatiin sillä aikaa kun toiset oli maastossa, ajaa shettisruuna Nötellä. Meillä oli tosi hauskaa!! Illalla taas nukutti ja alkoi jo tuntua miten nopeasti aika meni ja pian olisi jo aika erota!!

Torstai oli varmaan kaikkein hienoin päivä, kun meillä oli minivaellus! Eli meidän ryhmä meni auton kyydissä semmoiselle yölammelle jossa oli ihana pieni erämökki ja toinen ryhmä ratsasti sinne. Välillä me pysähdyttiin auton kanssa ja otettiin kuvia hevosista.. perillä sitten autettiin ratsastajia ottamaan hevosilta varusteet pois.. ja sittten syötiin eväitä! Nam! Sen jälkeen me sitten ratsastettiin ja toiset meni autolla.. pääsin Alfurilla.. oli tosi mahtismaasto! Loppumatkasta me löydettiin "meidän" auto tyhjillään tien reunasta ja autohan oli hajonnut.. hehehe.. no ei ne sentään kävelemään olleet joutuneet vaan naapurista oli tultu hakemaan. Loppumatkasta Alfur vähän säikähti traktoria mutta ei sen suurempia tapahtunut.. kyllä kaikilla oli se reissun jälkeen nälkä.. ja perunamuusi ja jauhelihapihvit maistuivat!! Joskus seitsemän aikaan oli vielä riisipuuroa ja kiisseliä! Noin kello 23 lähti sitten eka ryhmä yömaastoon ja me mentiin sitten joskus 24.00! Mä menin Tvisturilla, ja se oli tosi pirteä! Niinkuin muutkin hevoset.. alkumatkasta mentiin pitkin ojanpientareita.. mutta pian käännyttiin jo "peikkometsään" ja sieltä saavuttiin oikein pusikkoon eikä meinannut eteensä nähny ja se oli kyllä aika hieno kokemus.. sieltä sitten pellolle ja laukattiin kauheeta vauhtia ympyröitä ja serpentiinejä.. oli tosi mahtava maasto! Loppumatkasta tosi meillä alkoi olla jo tosi väsy ja kylmä!

Viimeinen aamu.. perjantaina.. sniif.. meillä oli jäljellä yksi tunti.. ja se oli esteitä! Sain toistamiseen Raudurin koska olin jo mennyt kaikilla hevosilla. No Rauski oli tosi ihana. Ensin me hypättiin kentällä ja sen jälkeen mentiin maastoon maastoesteradalle.. joka on todella mahtava! Puut vain ovat vähän turhan lähellä kun jalka meinasi välillä tarttua! Meillä oli ruokana vielä lasagnea.. lopuksi Tuuli ja Pauliina piti meille leirikisat ja kaikki sai mennä hoitsuillaan paitsi minä ja Heli mentiin Jafalla ja Nötellä kun meidät hoitsut oli liian säikkyjä ja herkkiä kisaan. No siinä oli kaikkia tehtäviä ja se oli tosi mukava.. menin Jafalla ja tultiin toisiksi!! Wau..hyvä JAFA!! Sitten meitä tultiinkin jo hakemaan ja hyvästit.. nyyh..

Lähes joka päivänä hoitelimme muitakin tilan eläimiä..ja pelailimme Avistaa sekä kävimme ahkerasti leirikioskilla! Kiitos kaikille ihanasta leiristä!! Toivottavasti tavataan taas pian!!

Kuvia leiriltä:
Hevoset nauttivat ilta-auringosta
Jafa hinkkaa häntäänsä
Jami ja Pauliina
Raudur ottaa rennosti auringossa
Jami ja Jafa rapsuttelee, edessä Muskur

Minivaelluksella