Jaakkolan Islanninhevostalli, Mynämäki

30.7.-3.8.2001

Strįkur leikkii sangon kanssa

Vihdoinkin..sunnuntaiaamu! Pakkailin kaikki loppuun ja puoli yhden maissa mumma vei mut asemalle. Odottelin Tiinaa ja Mariaa, jotka saapuivat paikalle vähän ennen junan lähtöä. Tarkistin vaunujärjestyksestä missä vaunumme sijaitsee. Juna tuli ja rahtasimme isot kantamuksemme junaan. Juna lähti kohti Tamperetta. Matka meni nopeasti ja Tampereella vaihdoimme junaa. Meillä oli aika kiire, koska vaihtoaikaa oli vain 10 minuuttia. Onneksi juna Turkuun lähti viereiseltä raiteelta. Raahattiin laukut junaan ja etsittiin omat paikat. Kyllä meillä riitti ihmettelemistä kun meidät oli laitettu allergikko-paikoille. Vaikka kellään meistä ei ollut allergioita eikä oltu tilattu mitään erikoislippuja..no siellä me oltiin "omassa kopissamme" ja pelailtiin korttia. Viimmein Turussa. Marianne oli meitä jo asemalla vastassa. Matkaa Turusta tallille oli n.45min ja se meni nopeasti. Vihdoin ja viimmein perillä. Kannoimme laukut leirimökin yläkertaan ja valitsimme sängyt. Oltiin ensimmäisiä joten valinnanvaraa riitti. Katseltiin vähän ympärille ja laitettiin lakanat sänkyihin. Pian alkoi tulla muitakin leiriläisiä. Mari ja Saija tuli ekana ja kateltiin niiden valokuvia. Kaikki tuli melkein yhtä aikaa ja kun kaikki oli paikalla lähdettiin yhdessä katsomaan hevosia laitsalle. Marianne kertoi kaikkien hebojen nimet ja vähän muutakin yleistä. Käytiin moikkaamassa hevosia ja ruvettiin miettimään hoitohevosia. Mä halusin ihanan ruunihallakon tamman nimeltä Žalia frį Ślfarsfelli eli Thalia. Kävin rapsuttelemassa Thaliaa. Se oli rassun näköinen kun sen harja oli melkein lähtenyt kesäihottuman takia. Thalialle on vasta tänä kesänä puhjennut ihottuma ja sille on tilattu ihottumaloimi. Sitä vain ei ollut vielä tullut postista. Kävin silittelemässä myös muita hevosia ja kaikilla tuntui olevan ongelmia valita hoitsu. Kaikki hevoset oli niin ihania. Tiina ihastui punarautiaaseen, pieneen ja pyöreään ruunaan nimeltä Nasi frį Hofi I ja Maria kimoon, aika suurikokoiseen ja energiseen tammaan nimeltä Hrima frį Kirkjubęjarklaustri eli Hrima. Sitten olikin jo iltapalan vuoro. Iltapalalla Marianne kertoili vähän kaikkea ja kyseli meidän toiveita leirin sisällöstä ja lopuksi myös hoitohevoset. Toiveet jakautuivat hyvin ja mitään riitoja ei tullut. Kaikki saivat haluamansa hoitohevosen. Mä sain Thalian. :) Iltapalan jälkeen puuhailtiin kaikkea ja tutustuttiin muihin leiriläisiin. Valvottiin aika myöhälle ja Anu ja Mari jopa koko yön.

Aamulla kello soi siinä kahdeksan maissa. Noustiin ylös parin torkun jälkeen. :) Lähdettiin aamupalalle. Marianne jakoi meille hevoset ekalle tunnille sekä ratsastusryhmät. Sain Hriman. Aamupalan jälkeen kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet ja lähdin hakemaan Thaliaa laitsalta. Thalia antoi helposti kiinni ja toin sen talliin. Annoin sille ruuat, prixiä ja kauraa. Kun Thalia oli syönyt aloin harjailla sitä. Laitoin hankaumiin hevossalvaa ja putsasin kaviot. Laitoin Thalialle varusteet ja se oli kiltisti koko ajan. ;) Kun kaikki hebot oli valmiina kaikki otti oman ratsunsa ja lähdettiin kentälle. Talutin Hriman kentälle ja nousin selkään. Tunnilla tehtiin kaikenlaisia perusjuttuja. Taivuteltiin hevosia volteilla ja kiemura-urilla, tehtiin temponvahteluja, laukannostoja, töltättiin paljon..:) Hrima oli tosi ihana. Hrima on reipas ja herkkä luonnontölttäri. Tunti meni turhan nopeasti ja jouduttiin lopetella. Maria meni mun jälkeen Hrimalla ja autoin Maria selkään. Kattoin toisen ryhmän tuntia ja otin kuvia. Rupes satamaan vettä ja kipaisin hakemaan tallista sateenvarjon. Tunnin jälkeen otin Tiinan kanssa Thalialta varusteet pois ja vein Thalian laitsalle. Sit olikin jo ruoka. Ruokana oli herkullista makaroonilaatikkoa. Nam! Ruuan jälkeen oli leirikiska auki ja ostettiin sieltä vähän herkkuja. Sit meillä oli vapaata aikaa koska seuraavat tunnit oli vasta illalla. Kaikki oli niin väsyneitä valvotun yön jälkeen että otettiin pikkuiset päiväunet. =) Neljän maissa Marianne herätti meidät kattomaan issikkavideota. Videon jälkeen oli ruoka, makkaroita ja perunamuusia. Saatiin toivoa hevosia iltatunnille. Mä toivoin Flipiä ja sain Flipin. Thalia ei mennyt ollenkaan iltatunneille joten mä en siis laittanut ketään kuntoon. Otettiin omat ratsut ja taluteltiin ne kentälle. Flipi meni tosi kivasti ja tykkäsin siitä tosi paljon. Flipi on tummanruunikkoruuna, tallin pienin issikka. Flipi oli sopivan rauhallinen, mutta ei missään nimessä laiska. Loppukäynneillä oltiin metsässä Tarjan ja Įrin johdolla. Sit alkoi toisen ryhmän tunti. Flipi ei mennu sille tunnille joten vein sen talliin. Otin Flipiltä varusteet pois ja pesin sen sienellä ja vein ulos. Menin katsomaan toisen ryhmän tuntia. Hoidettiin hevoset tunnin jälkeen ja vietiin ne ulos. Sitten oli iltapala. Kirjoiteltiin leiripäiviksiin ja pelattiin korttia ja jutskailtiin loppuilta. Tänä yönä nukutti..

Herättiin taas siinä kahdeksan maissa ja aamupala oli taas puoli yhdeksältä. Tänään mentäisiin maastoon. Marianne jakoi meille hevoset ja sain Tvissen. Ratsastusryhmiä oli hieman sekoitettu hevosten vauhdin mukaisiksi. Mä,Tiina,Maria,Mari ja kolme jotain tuntilaista ratsastettiin ekana. Thalia ei tullut meidän maastoon joten en taas laittanut ketään kuntoon. Kun kaikki oli valmista noustiin pihassa selkään ja Marianne huuteli hevosten järjestyksen. Päästiin Tvissen kanssa jonon etupäähän. Ja sitten lähdettiin..kun oltiin ratsastettu noin viisi minuuttia alkoi mukava kaatosade..joka kesti vain puoli tuntia..:( Kun sade loppui alkoi sataa rakeita.. Vihdoinkin ilma muuttui kirkkaammaksi. Laukattiin kivan paljon ja Tvisse meni tosi ihanasti ja sillä on tosi kiva laukka. Oltiin aivan läpimärkiä ja mun tuli vähän kylmäkin loppumatkasta. Maasto kesti siis kaksi tuntia. Palailtiin tallille ja hoideltiin hevoset. Miia, Tvissen hoitaja hoiteli Tvissen ja mä lähdin sisälle vaihtamaan kuivaa vaatetta päälle. Mun saappaat oli aivan täynnä vettä. Kello oli jo puoli yksi ja oli ruuan vuoro. Ruokana oli ihanaa hernekeittoa ja jälkiruuaksi pannukakkua ja hilloa. Ruuan jälkeen lähdettiin hakemaan toisen ryhmän hevosia. Tällä kertaa Thaliakin lähti mukaan, joten hain sen laitsalta ja annoin sille ruuat. Harjailin sen hyvin ja putsasin kaviot. Varustin sen ja sitten toinen ryhmä lähti maastoon. Otin kuvia ja autoin Saijan Thalian selkään. Pelattiin Tiinan ja Marian kanssa korttia ja odoteltiin että toinen ryhmä palaisi maastosta. Kun ne palasi otettiin niistä kuvia ja sain hoitaa Thalian. Otin siltä varusteet pois ja pesin sen sienellä. Kun kaikki oli valmiita vietiin hevoset ulos. Sitten oli ruoka, jauhelihakastiketta ja perunoita. Ruuan jälkeen puuhailtiin taas kaikkee..ja katottiin tunteja, joita oli muutama illalla. Tunneilla oli jotain aikuisia ja toisella tunnilla oli joku pieni tyttö talutuksessa. Se meni Gullverilla. Iltapala oli siinä puoli yhdeksän ja sen jälkeen kävin suihkussa.

Herätyskello pirisi taas kahdeksan maissa ja lähdettiin aamupalalle. Nasia kengitettiin parhaillaan tallissa. Mari lähti hakemaan Flipiä sisälle ja antoi sille ruuat ja harjaili sitä. Maria, meidän leiriavustaja valjasti Flipin ja saatiin kaikki pareittain ajaa Flipillä. Mari ja Saija meni ekana. Mä,Tiina ja Maria mentiin sitten niiden jälkeen. Flipi meni ihanasti ja saatiin kaikki ohjastaa vuorollaan sekä käynnissä että ravissa. Anu, Nella ja Miia meni meidän jälkeen. Kun kaikki olivat päässeet ajamaan Mari hoiteli Flipin ja sitten oli ruoka. Marianne jakoi meille hevoset tunnille. Sain suloisen, pienen ruunikonkirjavan ruunan nimeltä Įri "Auri". Thalia ei tullut tunnille, joten en taas laittanut ketään kuntoon. Paitsi auttelin Tiinaa Nasin kanssa. Tunnilla tehtiin laukannostoja ja tölttissa temponmuutoksia. Įri on vauhdikas ja iloinen pikkumies. Tunti meni kivasti ja tykästyin kovasti myös Įriin. Kuten muihinkin tähän astisiin ratsuihini. Maria meni Įrilla mun jälkeen, joten auttelin Mariaa jalustimien kanssa ym. Kattelin taas toisen ryhmän tuntia. Hoidin Tiinan kanssa Nasin ja vietiin nasi leirimökin taakse laitsalle ja mentiin ite syömään. Ruuan jälkeen laitettiin toiselle ryhmälle kuntoon hevoset. Thaliakin meni. Hain sen laitsalta ja harjasin sekä laitoin suitset. Punttasin Marian selkään ja Thalia vähän hermostui kun Maria istui niin taakse ensin. Tunnit oli siis ilman satulaa illalla. Kattelin tuntia ja se sujui ihan hyvin, kunnes laukannostossa Thalia teki äkkikäännöksen ja Maria putosi. Kaksi kertaa. Onneksi ei käynyt mitenkään pahemmin. Sit kuudelta oli jotain pieniä kaksi talutustunnilla. Vein Thalian puoleksi tunniksi talliin ja otin suitsetkin pois. Laitoin ne takaisin puoli seitsemältä jolloin alkoi meidän ryhmän ilman satulaa - tunti. Menin myös Thalialla. Marianne punttasi mut selkään ja tunti meni kivasti. Paitsi laukannostossa Thalia teki myös mulle semmosen ihme pompun ja mä tipahdin myös. Ei kuitenkaan käynyt kuinkaan vaan menin uudestaan selkään ja lopputunti meni hyvin. Hoidin Thalian ja vein sen laitsalle. Sit oli iltapala ja Marianne oli tehny meille tosi hyviä lämpäisiä leipiä..NAM! Ilta sujui rattoisasti kun alettiin tutustua paremmin ja juttu rupes oikein "luistamaan"..

Torstai-aamulla saatiin nukkua vähän myöhemmälle, koska aamupala oli vasta yhdeksältä. Herättiin siinä puoli yhdeksältä ja lähdettiin aamupalalle. Ruuan jälkeen mentiin mökkiin ja Marianne tuli sinne kertomaan mitkä hevoset lähtisivät mukaan vaellukselle ja jakoi meille hevoset. Mä sain suuren harmaankirjavaruunan Heimirin. Thalia ei lähtenyt ollenkaan mukaan joten mun ei taas tarvinnut laittaa ketään kuntoon. Laitettiin hevosille ruuat mukaan pakettiautoon sekä etsittiin riimut ja narut mukaan. Laitoin Tiinan kanssa taas Nasia ja kun kaikki oli valmiita eka ryhmä lähti ratsastamaan laavulle. Me loput mentäis autolla perässä. Eka ryhmä lähti joskus yhdentoista maissa. Me siirrettiin sillä aikaa kotiin jääneet hevoset "kolmiolaitsalle". Me lähdettiin autolla siinä kahdentoista paikkeilla. Menin Marian kyytiin pakettiautoon. Perillä osa lähti melomaan ja Jassu (Mariannen mies) sytytti nuotion. Paikka oli aivan ihana. Yhden maissa ratsastajat sitten saapuivat. Autettiin ottamaan varusteet pois ja sidottiin hevoset puihin. Kun hevoset oli hoidettu entiin itse syömään. Ruokana oli maistuvaa retkiruokaa eli makkaraa, voileipiä ja pullaa. Sitten saatiin antaa hevosille ruuat. Mä annoin Įrille. Kun hevoset oli syöny varustettiin ne ja noustiin ratsaille. Maastot oli tosi mahtavat ja tultiin Heimirin kanssa viimmeisenä. Heimir oli vähän rauhallisempi ja laiskahkompi ratsu, mutta tykkäsin siitä silti kovasti. Sillä on tosi kivat askeleet ja hyvä töltti. Käytiin kahluuttamassa hevosia ja Heimir olikin varsinainen vesipeto. Oltiin neljän maissa taas tallilla ja Nella hoiti Heimirin. Hevoset vietiin ulos kolmiolaitsalle. Sitten olikin ruokailun vuoro. Ruokana oli kalapuikkoja ja perunamuusia. NAM! Sit sain hakea Stelpanin ja Strįkurin sisälle. Harjasin Stelpanin ja Marianne laittoin Strįkurille riimun päähän. Varustin Anun kanssa Stelpanin ja vein sen ulos. Sain ratsastaa sillä vähäsen. Sillä ei oltu puoleen vuoteen ratsastettu lainkaan joten vähän jännitti että mitenkäs se reagoi ratsastajaan pitkän tauon jälkeen. Nousin selkään ja käveltiin tiellä ja sitten käännyttiin vähän matkan päästä takaisin päin ja ravailtiin. Strįkur hyppi mukana ja Stelpan meni tosi ihanasti. Sain vielä käydä vähän pidemmällä toisessa suunnassa. Laukkasinkin vähän ja ravailin ja sitten käännyttiin takaisin päin ja käveltiin takasin. Hoideltiin Stelpan ja vietiin sitten Stelpan, Strįkur ja Pullero leirimökin takana olevalle laitsalle. Illalla sit pidettiin hauskaa ja mä siinä rytäkässä reväytin nilkkanikin. Auh! Mut ei se tahtia haitannu. Iltapalalla oli siinä kahdeksan jälkiin kuten yleensäkkin ja Marianne oli paistanu meille ihania vohveleita..voi että oli hyviä.. Illalla valvottiin aika myöhälle ja hauskaa oli kun kaikki tunsi jo toisensa paremmin.

Viimmeinen aamu.. byääh.. :) Herättiin taas niin että ehdittiin puoli yhdeksäksi aamupalalle. Marianne jakoi meille hebot tunnille. Saatiin toivoa hevosia. Mä toivoin Nasia tai Hötturia ja sain sitten Hötturin. =) Thalia meni vasta toisen ryhmän tunnille joten en hakenu sitä vielä sisälle. Tarja laitoi mulle Hötin kuntoon, koska Tarja hoiteli sitä. Kun kaikki oli valmista otettiin omat ratsut ja lähdettiin kentälle. Tunti meni tosi kivasti ja töltti sujui Hötturin kanssa hienosti. Kuten kaikki muukin. Höttur on väriltään erikoinen ruunikkohattunen, luonteeltaan lempeä ja hellyyttävä Höttur on paitsi suloinen myös aivan fantastinen ratsu. Tykkäsin siitä todella paljon. Tunnilla tehtiin taivutteluja, tölttiharjoituksia ym. Toisen ryhmän tunti alkoi ja mä vaihdoin Tarjan kanssa hevosia niin että Tarja sai ottaa Hötturilta varusteet ja mä otin sitten Hrimalta jolla Tarja ratsasti. Hoitelin Hriman ja vein sen laitsalle. Kattelin toisen ryhmän tuntia ja otin taas kuvia. Tunnin jälkeen otin Thalialta varusteet pois karsinassa ja pesin sen ulkona. Juotin sen vielä ennen laitsalle vientiä. Vein Thalian laitsalle ja sit olikin ruoka. Oli lasagnea. Ruualla päätettiin kisoista ja kisahepoista. Kaikki muut meni hoitsuillaan mutta mä vaihdoin sitten Miljan kanssa, koska Miljan hoitsu oli hänelle vähän liian vauhdikas. Joten Milja meni Thalialla ja mä sitten Įrilla. Ruuan jälkeen pakkailtiin tavaroita. Lähdettiin sitten hakemaan heppoja laitsalta. Harjailin Thalian "harjauspaikalla" ja putsasin kaviot. Varustin sen ja lähdin sitten katsomaan onko kisaratsuni valmis. Įri oli valmis joten nousin kentällä selkään. Sitten kisat alkoi. Radalla oltiin pareittain ja kyseessä oli leikkimieliset tehtäväkisat. Mä olin Tarjan ja Hötin parina Įrin kanssa ja me oltiin vasta toiseksi viimmeinen pari. Vihdoin tuli meidän vuoro. Käveltiin Įrin kanssa lähtöviivalle. Ensiksi pujoteltiin kanisterit vapaavalintaisella askellajilla. Mentiin töltissä Įrin kanssa. Sitten piti tulla alas selästä ja lyödä krokettimailalla pallo lähtöviivalle takaisin. Sitten takaisin selkään ja uudestaan pujottelu. Aidalla oli säkki. Alas selästä ja säkkiin ja pomppien toiseen päähän kenttää. Uskotte varmaan että kuuma tuli. Ja hevonen tuli tietysti mukana koko ajan. Sitten takaisin selkään ja kierros tölttiä. Aitatolpan päällä oli digestive-keksi joka piti syödä ja sen jälkeen viheltää. Mulla oli aivan kuiva kurkku mutta sain kuin sainkin syötyä keksin ja vihellettyä. Kisat menivät siis hienosti. Kun kaikki olivat menneet oli palkintojen jako ja tultiin Įrin kanssa hienosti kolmaksiksi (3) ja saatiin upea valkoinen ruusuke. Saatiin vielä kisojen jälkeen ratsastaa hetken aikaa kentällä ja sitten hoidettiin hevoset. Mä hoidin sekä Įrin että Thalian koska Miljaa oltiin jo haettu. Vein molemmat ulos ja sitten vaihtamaan vaatteita ja syömään vielä. Ruokana oli tulisia kananpaloja ja riisiä. Jälkiruuaksi oli aivan yli hyvää raparperipiirakkaa ja jätskiä. Kirjoiteltiin vielä kaikki vieraskirjaan. Sitten muita alettiin pikku hiljaa tulla hakemaan. Mä kävin pesemässä hiukset ja vaihdoin junaan sopivat vaatteet. Marianne lähti tuomaan meitä junalle kuuden maissa ja kaikki muutkin olivat jo lähteneet. Automatka Turkuun meni nopeasti ja noustiin Tampereen junaan.. Mynämäelle jäi iki-ihanat muistot ja hevoset.. odottamaan seuraavaa leiriä..:)

Leiri oli tosi mahtava kokemus. Hevoset ovat pirteitä ja helposti tölttääviä sekä kilttejä ja kaikkia jäi iso-IKÄVÄ! Suuret kiitokset leiristä Mariannelle, Marialle ja Jassulle sekä tietenkin hevosille. Terveisiä kaikille tosi mukaville leirikavereille jos tän satutte lukemaan.. !! Superterkut lemppareilleni Thalialle ja Stelpanille!! <3 Syyslomalla nähdään..

Kuvia leiriltä:
Tarja ja Höttur
Kisahevoseni Įri ja komea valkoinen ruusuke
Minä ja Stelpan maastoilemassa, Strįkur-vauva mukana
Minä ja Įri kenttätunnilla
Heimir frį Vestra-Fiflholti
Nasi frį Hofi I
Gullver frį Gręnidal
Nasi kurkkii karsinasta
 

Ratsastusryhmät:

"meidän ryhmä":

Suvi

Tarja

Anu

Miia

Nella

"toinen ryhmä":

Tiina

Maria

Mari

Saija

Milja

Hoitsut:

Suvi - Thalia

Tiina - Nasi

Maria - Hrima

Tarja - Höttur

Anu - Höfdingi

Mari - Flipi

Saija - Gullver

Milja - Įri

Miia - Tvistur

Nella - Heimir