Kahden tunnin maasto 4.7.2003 Jaakkolan tallilla

Lähdin kotoa ajelemaan kohti Mynämäkeä ennen puoltapäivää. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Aikaa oli hyvin koska maasto olisi vasta kuudelta illalla. Perille pääsin hyvissä ajoin jo iltapäivällä. Leiri oli juuri loppumaisillaan ja leiriläiset vielä ratsastivat viimeistä tuntiaan kentällä. Istuskelin katsomossa ja katselin tunnin loppuun. Kaimani Suvi oli juuri lopettelemassa tuntia ja sanoi tulevansa meidän maastolaisten mukaan illalla. Leirillä sattui olla vanha leirikaverini Jennika, jolle näytin leirikuviani ja vaihdettiin vähän kuulumisia. Leiriläiset kävivät vielä syömässä ennenkö hakijat alkoivat saapua ja mökki tyhjeni nopeasti. Katselin hetken televisiota ja vaihdoin ratsastusvaatteet päälle. Noin tuntia ennen menin ulos ja Ellu tuli myös tallille. Hän oli tulossa myös maastoon ja oltiin oltu viime kesänä samalla leirillä. Mentiin hakemaan hevosia laitumelta. Laitettiin suurin osa hevosista ulos ja ihottumahevoset talliin sisälle ötököitä pakoon. Jaettiin hevoset ja mulle oli aivan sama kenet saan. Sain sitten Höfdingin. Sillä en ollut ennemmin maastossa ollutkaan, joten kiva kun sain sen. Harjasin sen ja laitoin kuntoon. Varustin myös Flipin. Kun kaikki oli paikalla ja hevoset valmiina noustiin pihassa selkään ja lähdettiin maastoilemaan. Lähelle tallia oli ilmestynyt pelottavia betoniporsaita ja hevoset katselivat niitä vähän kummastuneina aluksi. Ohi päästiin kuitenkin ongelmitta ja jatkettiin matkaa. Ilma oli lämmin ja maastoreitti mukavan tuttu. Nautin täysin siemauksin kun pitkästä aikaa pääsi taas Höfdingin selkään. Tölttikin onnistui. Reissu sujui kaikkiaan hienosti. Pääasiassa ratsastimme hiekkateitä pitkin. Palailtiin tallille ja hoidettiin hevoset. Päästin Höfdingin takaisin laitumelle ja se meni tietysti ensimmäiseksi piehtaroimaan. Ellu tuli vielä katsomaan meidän leirikuvia mökkiin ennenkö hänkin lähti kotiin. Jäin mökkiin yöksi, koska seuraavana aamuna suunnistin kohti Ypäjää katsomaan islanninhevosten mestaruuskilpailuja.