Olet lämpimästi tervetullut islanninhevossivuilleni. Sivuilla on jo pitkä historia ja viime vuonna sivujen nimi muuttui Tölt Poweriksi ja pelkästään islanninhevosaiheisiksi. Aiemmin sivut olivat Suvin kotisivut. Sivuilta löytyy siis yhtä ja toista asiaa islanninhevosista. Omien kokemusten perusteella olen kirjoittanut pieniä päiväkirjoja, joiltain maastoretkiltä / leireiltä. Sukutauluja löytyy ja esittelyjä minulle rakkaimmista islanninhevosista. Rodusta löytyy faktaa ja kuvia löytyy paljon, koska olen erittäin innokas valokuvaaja. Sivujen päivitys tapahtuu aina kun vain suinkin ehdin, vieraskirjaan kyllä vastaan yleensä muutaman päivän sisällä riippuen tietysti tilanteesta. Nykyään päivittämistä haittaa, että asun Petäjävedellä ja siellä minulla ei ole tällä hetkellä tietokonetta. Palautetta otan mielelläni vastaan ja sitä voi jättää vieraskirjaan tai mailata suoraan minulle osoitteeseen suvi@nasty-cocktail.com. Sivut on tehty täysin harrastuspohjalta. Jos huomaat jossain asiavirheitä tai virheitä joita on tullut sivujen tekovaiheessa ilmoitathan minulle niin saan asian korjattua. Tekijänoikeuksista löytyy copyright-sivulta, joten lukaisethan sen tarkasti. Toivon että viihdyt sivuillani ja tervetuloa uudestaankin!

SIVUSTOA EI PÄIVITETÄ TÄLLÄ HETKELLÄ AJANPUUTTEEN VUOKSI! Uusimmat kuulumiset löydät alempaa päivityssivulta.

sivusto osa nasty-cocktail.comia

Hyvää joulua kaikille toivottavat Suvi ja Títla.  Kuva: Johanna Meronen


Vieraile myös muilla ylläpitämilläni sivuilla:

http://www.annikakyrklund.net

päivitetty 18.4.2007