Kahden tunnin maasto Elämystalli Aventurolla 12.8.2003

Malmhagenin maaston jälkeen suunnistin auton nokan kohti pohjoista ja ajelin Nastolaan, jossa sijaitsee Elämystalli Aventuro. Parin tunnin maaston oli tarkoitus alkaa viideltä. Pienen kiertelyn jälkeen löysin perille ja olin jo paikalla noin neljältä. Muutama muukin ratsastaja oli jo paikalla sekä tallilla pyöri muutamia innokkaita pieniä hevosenhoitajia. Tallin omistaja Riikka tuli kättelemään ja toivotti tervetulleeksi. Kävin rapsuttelemassa hevosia, jotka olivat jo puomeissa kiinni. Osalla oli jo varusteita, osalla ei vielä. Näkemieni kuvien perusteella tunnistin lähes kaikki hevoset. Riikka kyseli mun hevostoivetta ja sanoin ettei oo niin väliä, mut Theyrillä olisi kiva mennä kun mailikaveri on sitä niin kovasti ylistänyt. (Terkkuja Inkulle loistavasti suosituksesta! :)) Riikka mietti hetken miten hevoset jakaa ja lopulta sain kuin sainkin Theyrin. Otin hevosista muutamia valokuvia kun joku asiakas soitti että he myöhästyisivät hieman liikenneruuhkan vuoksi. Meitä oli siis yhteensä seitsemän asiakasta ja Riikka. Kun kaikki oli paikalla ja saaneet sopivan hevosen Riikka autteli meidät selkään. Inkkukin tuli vähän ennenkö me lähdettiin maastoon ja otti ystävällisesti kuvan musta ja Theyristä. Kun kaikki oli valmista järjestäydyttiin jonoon ja minä ja Theyr saatiin peränpitäjän paikka. Ilma oli oikein sopiva, ei liian kuuma muttei satanutkaan. Edettiin pääasiassa hiekkateitä ja välillä metsäpolkuja pitkin. Theyr oli kerrassaan ihastuttava. Sen töltti oli mahtava ja se oli muutenkin erittäin minun makuuni. Retki sujui hyvin kaikkien osalta ja parin tunnin maastoilun jälkeen palailtiin tallille. Hoidettiin hevoset ja päästettiin ne tarhaan. Maksoin maaston ja vaihdoin vielä jotain kuulumisia Riikan kanssa ennenkö lähdin kohti Torppia. Inkku ja Emilia tulivat mun kyydissä läheiselle bussipysäkille. Reissu oli kerrassaan onnistunut.

Kuvia:
Randver
Theyr puomissa ennen maastoa
Suloinen ruuna Tónn
Geisli
Prins tarhassa
Staka puomilla odottelee maastoa